FANDOM


Auret I (Auret ensimmäinen) on mikrovaltio Katahniaan keisarinna ja valtion perustaja.


Keisarinnan hovi ja valtakunnan pääpaikka sijaitsee tällä hetkellä Itä-Suomessa. Hovin sisäpiiriin kuuluu 14 jäsentä, joista kaksi on keisarinnan apuna hallinnollisia päätöksiä tehdessä.

Keisarinnan tehtäviin kuuluvat keisarikunnan edustustehtävät, uusien virkojen nimittäminen, aateloiminen, kansalaisuuksien myöntäminen, hallinnollisten päätösten tekeminen ja osallistuminen politiikkaan. Suurin osa keisarinnan päivästä kuluu kansalaisuushakemusten käsittelyyn ja niihin vastaamiseen. Vuosina 2009 ja 2010 keisarinna kiersi erinäisissä edustustehtävissä ympäri Suomea tehden myös muutaman epävirallisen ulkomaanvierailun. Vuonna 2011 keisarinnalle on suunnitteilla pari edustustehtävää ulkomailla, mutta Suomea Auret I ei hänen tämän hetkisen terveydentilansa takia pysty tänä vuonna kiertämään.

Keisarilliseen perheeseen kuuluu toistaiseksi vain keisarinna ja hänen puolisonsa. Keisariparilla ei vielä laillista kruununperijää. Jokaisella aktiivisella kansalaisella on mahdollisuus päästä toimimaan keisarilliseen sisäpiiriin. Keisarinna Auret I nimittää vuosittain eri aloille asiantuntijoita, jotka samalla aateloidaan tai heille annetaan muita erioikeuksia. Asiantuntijoita tarvitaan valtakunnan eri asioiden kartoittamisessa. Vuonna 2009 asiantuntijoita tarvittiin muun muassa politiikassa, taloudessa ja kulttuurissa. Vuonna 2010 annettiin entistä enemmän painotusta asiantuntijatyössä kulttuuriin ja sama linja tulee jatkumaan myös seuraavina parina tulevana vuonna.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.