FANDOM


Torland tai Torlanti on valtio, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Sillä on oma unioni, jonka nimi on S.C.U. Johtaja on itse Torlannin keksijä, pelaaja ja youtubettaja nimeltään PierreFin. Torlanti itsenäistyi Nytoria-nimisenä 6.11.2014. Nytorian nimi muuttui Torlanniksi vuonna 2016.

Torland tai Torlanti on mikrovaltio Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa. Torlannin hallitsija on Keisari, jota Torlantilaiset sanovat "Kaiseriksi". Torlanti on yhdessä liitossa joka Pohjois-Euroopan mikrovaltioliitto. Torlannin kansallislauluksi on valittu Neuvosto-Venäjän federaation hymni. Torlanti on miettinyt kansallislaulun vaihtamista, mutta uutta kansallislaulua ei olla toistaiseksi löydetty. Torlannin pääkaupunki on Petleas, jossa PierreFin asuu. Torlantiin kuulu autonominen alue, joka on Kajaanimaa
Torrland flakk
Lippu
Torrland wappen
Vaakuna

Torlannin kieli Muokkaa

Torlannilla on oma kieli, jota voi itse tehdä lisää. Se sana, mitä käytetään indo-eurooppalaisissa kielissä eniten, esimerkiksi jääkiekko, joka on saksaksi eishockey, englanniksi icehockey, ruotsiksi ishockey, olisi torlanniksi"Ischockey" tai "Aishockey", joten kieli toimii tiettyjen indo-eurooppalaisten kielten sekoituksena.

Asevoimat Muokkaa

Torlannin asukasluku ei ole kovin suuri, kuin vaan parii ihminen. Torlannilla on käytössä Airsoft pistooli ja puukoja. Torlanti aloitti sotaharjoitukset 5.6.2016, ja lopetti 27.7.2016.

Maat jotka hyväksyvät Torlannin itsenäiseksi Muokkaa

Pari kuvaa Torlantiin liittyen Muokkaa

Torrlands karten in finnland
800px-War Ensign of Torland 2016-2134 svg

Torlannin sotalippu

Torland war standart

Sotastandartti

Torlannin hieno ansio merkkipng

Kartta suomen alueella sijaitsevaa Torlantia.

Torlandian territories in cyprus flag